Tanner-palkinto

Joka toinen vuosi 25 000 euron Tanner-palkinto jaetaan ihmiselle tai yhteisölle, joka ansiokkaasti edistää demokratiaa, sivistystä, rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua ja luottamusta hyvään tulevaisuuteen. On tärkeätä, että kaikki Suomessa asuvat kokevat kuuluvansa tänne ja että Suomi näyttäytyy avarakatseisena ja vastuullisena myös ulospäin.

Ehdokkaiden arvioinnissa painottuu ruohonjuuritason vaikuttava konkreettinen työ, mikä ei kuitenkaan estä myös muunlaisen tavoitteita edistävän työn tekijän palkitsemista.

Ehdota vuoden 2027 Tanner-palkinnon saajaa 14.9. mennessä:

Ehdokkaan saaman kannatuksen määrä ei vaikuta palkinnon jakoon.

Ulkopuolisista asiantuntijoista ja säätiön edustajista koostuva työryhmä valmistelee ehdotusten pohjalta esityksen palkinnonsaajaksi. Ehdotuksen perusteella säätiö päättää Tanner-palkinnon saajasta, joka julkistetaan Väinö Tannerin syntymäpäivän aikoihin 12.3.

Vuoden 2025 Tanner-palkinnon sai kirjallisuuden opettaja, kriitikko Aleksis Salusjärvi pitkäjänteisestä, vaikuttavasta ja rohkeasta työstä nuorten itsetunnon, yhteiskunnallisen osallisuuden ja tulevaisuususkon edistämiseksi kirjallisuuden keinoin.

Scroll to Top