Tanner-akatemia ja Tanner palkinto

Tanner-Akatemian jäseniksi on kutsuttu joukko poikkeuksellisen arvostettuja henkilöitä suomalaisen yhteiskunnan eri aloilta. Nämä kutsumalla nimitetyt jäsenet luovat arvovaltaisen perustan akatemian toiminnalle.

Lisäksi kaikki Tanner-palkinnon saajat nimitetään Tanner-akateemikoiksi. Akatemian jäsenyys on elinikäinen. Akatemian uusien jäsenten nimet julkistetaan Väinö Tannerin syntymäpäivänä 12. maaliskuuta.

Väinö Tannerin Säätiön tavoitteena on, että Tanner-Akatemiasta muodostuu kuunneltu ja arvostettu foorumi, joka monipuolisuudessaan avaa merkittävän ulottuvuuden suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Luennoitsijoiksi kutsutaan alansa terävimpiä kansainvälisiä ja kotimaisia huippunimiä. Vuoden 2004 luennon teema on päivähoidon uudet haasteet ja kehitysnäkymät. Vuoden 2003 luennon teemana oli biotekniikan kehitysnäkymät ja yhteiskunnalliset vaikutukset.

AKATEEMIKKOJEN VALITSEMINEN
Säätiön hallitus kutsuu ja nimittää Akatemian uudet jäsenet Tanner-Akatemian ehdotuksen pohjalta.