Väinö Tannerin säätiö

Väinö Tannerin Säätiö perustettiin 1961 tukemaan eri tavoin erityisesti korkeakoulutasoista opiskelua. Ensimmäiset 25 vuotta säätiö keskittyi opiskelija-asuntoloiden rakentamiseen ja ylläpitämiseen. 1980-luvun lopulla säätiö ryhtyi jakamaan apurahoja erityisesti jatko-opiskelun sekä alallaan hyvään alkuun päässeiden tutkijoiden ja taiteilijoiden tukemiseen. Vuosina 1989-1999 säätiö tuki yli kahtasataa lupaavaa nuorta tutkijaa heidän akateemisissa jatko-opinnoissaan. Lisäksi lukuisat taiteiden lahjakkuudet ovat olleet tuen piirissä.

Säätiön taiteilija-ateljee ja kirjailijakoti Mazzano Romanossa Italiassa ovat luoneet kiitetyn työskentely-ympäristön useille suomalaisille sekä virolaisille taiteilijoille ja kirjailijoille. Säätiö on niin ikään jo useiden vuosien ajan tukenut kokeellista teatteria.
 
Säätiö pyrkii aina vastaamaan ajan haasteisiin, mieluiten etuajassa. Tästä kertoo myös Tanner-palkinnon ja Tanner-akatemian perustaminen 2000-luvun alussa.