Väinö Tanner

Kun Väinö Alfred Tannerin syntymästä 1981 oli kulunut 100 vuotta,juhlatoimikunta anoi, että hänestä julkaistaisiin postimerkki.Virallinen vastaus kuului, että "osuustoimintamiehestä on jo, HannesGebhard". Sama olisi varmaan saatu vastaus, jos olisi anottumerkittävälle pääministerille, kun oli jo Paasikivi, tai vaikkapa"sotaansyylliselle " eli sijaiskärsijälle, kun oli Ryti.

Kunpoliittisen historian professori L. A. Puntila piti uskollisimmilleoppilailleen luentosarjan itsenäisen Suomen valtiollisesta elämästä 1917- 1956, hän antoi Väinö Tannerille enemmän painoa kuin kaikillesiihenastisille presidenteille yhteensä.

Tanner oli valtiomiesilman presidenttiyttä. Sekin olisi tullut 1940, ellei esteeksi olisinoussut Neuvostoliiton kiihkeä uhkaus, joka saatettiin valitsijamiestentietoon.

Tanner oli erittäin merkittävä osuustoimintamies,maailman suurimpiin kuuluneen osuusliike Elannon luoja ja Kansainvälisenosuustoimintaliiton monikymmenvuotinen puheenjohtaja.
Arvokkaimmillaanhänen ansionsa kuitenkin sisältyvät Suomen kansanvaltaisentyöväenliikkeen rakentamiseen ja vuoden 1918 katastrofin jälkeiseen jälleenrakentamiseen, kansalliseen eheyttämiseen, väkivaltasuuntausten torjumiseen ja Suomen itsenäisyyden säilyttämiseen Neuvostoliiton imperialistisen uhan alla.

Hänestä tuli Suomen ensimmäinenvasemmistolainen pääministeri jo 1926, vain kahdeksan vuottasisällissodan jälkeen, ja vasemmistokeskustayhteistyön merkittävintalousmies, valtiovarainministeri 1937, talvisodan ulkoministeri jauudelleen valtiovarainministeri jatkosodan laajapohjaisiinyhteistyöhallituksiin. "Hän teki tärkeää rauhantyötä, ensin Tartonrauhassa 1920, sitten Moskovan rauhassa 1940 ja lopulta Helsinginkeskusvankilan rauhassa 1946 - 1948. Sieltä hän koko ajan johti myösElantoa ja Suomen Sosialidemokraattista Puoluetta, kirjoitti sivutöinään1 300 sivua muistelmia ja suomensi 900 sivua tieteellistä tekstiä."
(ArvoSalo 2000)

"Tannerin monipuolinen lahjakkuus, jossa kirjallinenlahjakkuus ei ollut vähäisin, nosti hänet toimimaan useillayhteiskuntaelämän johtopaikoilla. Osuustoimintavaikuttajana, Elannontoimitusjohtajana, senaattorina, SDP:n puheenjohtajana, pääministerinäja valtiovarainministerinä hän pääsi käyttämään kykyjään jo ennen toista maailmansotaa. Nämä tehtävät hän hoiti joustavasti, harkitsevasti ja yhteistyöhakuisesti. Toisinaan hän saattoi kuitenkin ratkaisevalla hetkellä epäröidä, hapuilla ja jopa vetäytyä sivuun tapahtumista.

Sosialidemokraattina hän oli reformisti ja parlamentaarisen tien kulkija jo ennen kuin puolue omaksui tämän linjan. Se vei hänet valkoisten ja punaisten välimaastoon vuonna 1917. Sijainti oli kovin sopimaton sekä oikealta että vasemmalta katsottuna kansalaissodan jälkeisessä Suomessa. Asema tarjosi kuitenkin taitavalle vaikuttajalle toimintamahdollisuuksia ja moraalista voimaa, sillä hän oli niitä harvoja, jotka saattoivat yhtä vahvalla moraalisella paatoksella tuomita punaisen, valkoisen ja Lapuan liikkeen terrorin. Tämä asettuminen porvaristosta vasemmalle ja sosialidemokratian oikealle laidalle tarjosi Tannerin uran komeimmat voitot. Niitä olivat SDP:n ylösnousemus kansalaissodan jälkeen, Tarton rauha, sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen pääministeriys ja punamultahallitusyhteistyön alkaminen.
Pyrkimys keskikentälle teki hänestä myös varhain kiistellyn, jopa vihatun. Kommunistit ja useat sosialidemokraatit leimasivat hänet oikeisto-opportunistiksi, luokkasopuilijaksi ja jopa porvariksi. Suojeluskuntaparaatin vastaanotto 16.5.1927 presidentin sijaisena oli monien mielestä mateleva kumarrus lahtarikaarteille.

Oikeiston hän suututti jo ennen kansalaissotaaSDP:n taistellessa vallasta. Kun SDP kansalaissodan jälkeen tiukastituomitsi valkoisen terrorin "Sorron yöstä nouskaa" -julistuksessaan, setoi hänelle vankeustuomion, joka vasta ylimmässä oikeusasteessa muuttuisakkorangaistukseksi. Suojeluskuntalaisten sappi saattoi kiehua yhtäpahasti kuin Tannerin vasemmistolaisten arvostelijoidenkin, kunsosialidemokraatti - siis punikki - oli valtiovallan edustajanaottamassa paraatia vastaan.

Tanner oli äärioikeistonperivihollisia, kun SDP vaati lujasti Lapuan liikkeen terrorinlopettamista ja laillisen järjestyksen palauttamista."
(TapioBergholm 1998)

"Kaksikymmenluvulla sos.dem. liike suorittikansanvaltaisen työväenliikkeen rakennustyön. Se merkitsioikeustaistelua valkoista terroria vastaan, kamppailua työpaikoilla jakokouksissa kommunistista suuntausta vastaan, osuustoiminnanlujittumista, valtiollisten ja poliittisten oikeuksien palauttamistatyöväestölle. Tanner puolueen puheenjohtajana johti tätä taisteluavuoteen 1926 saakka, jolloin sosialidemokraattinen liike ensimmäisenkerran kelpuutettiin hallitukseen vähätellyn Lauri Kristian Relanderintoimesta."
(Kalevi Sorsa 1998)

"Jos Väinö Tanner olisi vieläkeskuudessamme, hänellä olisi mielestäni hyvin vähän selittämistätekemisistään. Voisi sanoa, että hänen matkassaan oli hyvin vähänmutkia. Minulla on suuri houkutus sanoa, että hän teki niitä vähemmänkuin muut. Jos sanoisin näin, niin se olisi taas sitä nollasummapeliä,jota olemme pelanneet jo muutaman kymmenen vuotta. Kun siinä suuressakamppailussa kävi niin kuin kävi ja meille kävi niin kuin kävi, emmekävoineet edes viitata vastapuolen syntitaakkaan, niin meidän piti jakaase keskenämme. Se tarkoitti, että jos joku halusi helpotusta omallekohdalleen, niin hänen piti saada työnnetyksi sitä jonkun muun kontolle.En siis ole kovin halukas tällaisen nollasummapelin jatkamiseen,toistemme syyttelemiseen. Totean vain, että tässä pelissä Tannerilla onvarsin hyvät panokset."
(Mauno Koivisto 1998)

"Väinö Tannerinja Linda Anttilan liitto oli työmiehen pojan ja talonpojan tyttärenyhteenliittymä. Vuonna 1909 alkanut yhteiselämä virallistettiinsiviiliavioliitoksi v. 1918. He saivat viisi tytärtä ja kolme poikaa.Avioliitto kesti kuutisenkymmentä vuotta ja päättyi Väinö kuolemaanvuonna 1966.
Avioparia yhdistivät monet tekijät, rakkaudet jaintohimot, niistä ehkä tärkein kiintymys ja kiinnostus luontoon.Molemmat olivat vaativia kielen ja etenkin oman äidinkielemme suhteen.
SekäVäinö Tanner että Linda Anttila suomensivat nuoruusvuosinaan paljon.Väinön nuoruuden suomennoksista mainitsen vain Paul Lafarguen, Marxinvävyn, "Laiskuuden evankeliumin"; Kautskyn "Yhteiskunnallisenvallankumouksen" ja "Taloudelliset opit", August Strindberginkertomuskokoelman "Narrien valtakunnasta" ja August Bebelin "Naisenaseman yhteiskunnassa". Myöhemmin Väinö keskittyi osuustoiminnallisenkirjallisuuden suomentamiseen ja ollessaan muista toimista vapaa omienmuistelmien kirjoittamiseen. Muistettava on myös se, että hän kirjoittilehtimiehenä toimiessaan paljon reportaaseja Venäjältä jaopiskeluaikoinaan Saksasta, Englannista ja muista Euroopan maista."
(RiikkaTanner 1998)